Työnohjauksesta ja vähän muustakin

Ammatillisen erityisopettajan opintoihin sisältyy AMOKissa työnohjausta, mikä on mielestäni aivan kertakaikkisen upea etuoikeus. Valitettavasti läheskään kaikki koulutuksen järjestäjät eivät pysty työnohjausta tarjoamaan, vaikka se olisi työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen kannalta varmasti hyvä ja (ehkä taloudellisestikin) edullinen asia koko opettajistolle. Kainuun ammattiopistossa työnohjaus kuuluu työhön kuraattoreille ja asuntolanohjaajille, mutta muulle ohjausväelle sitä ei talon puolesta ole saatavilla.

Opintoihin liittyvä työnohjaus on toteutettu ryhmäohjauksena niin, että kussakin ryhmässä on viisi ohjattavaa, Marja on työnohjaajana ja ainakin tähän mennessä omassa työnohjausryhmässäni mukana on ollut myös Pirkko, kirjurina, tarkkailijana ja osallistujana. Työnohjausta järjestetään kullekin ryhmälle neljä kertaa, ja tähän mennessä ohjauskertoja on pidetty kaksi. Työnohjauksen luonteeseen kuuluu, että asioista, joista ohjaustilanteissa puhutaan, ei tuoda julki missään työnohjauksen ulkopuolella. En usko kuitenkaan rikkovani tätä sääntöä, jos kerron omalta kohdaltani kokemuksista ja yleisellä tasolla toimintatavoista.

Ensimmäinen työnohjaussessio pidettiin marraskuisena maanantaina, lähipäiväopiskelun jälkeen. Asiaankuuluva väsymys jo verotti innostusta, mutta melko avoimin mielin kuitenkin jäin ryhmän mukana opiskelutilan sohvalle istua töröttämään. Ensimmäisellä kerralla pohdimme erilaisten pienimuotoisten harjoitusten avulla itseämme ja omia vahvuuksiamme. Tunnelma oli avoin ja keskusteleva ja Marja ohjasi keskustelua ja koko tilannetta kokoajan hienovaraisen lempeästi, mutta varmasti. Erityisesti mieleeni jäi tuosta istunnosta harjoitus, jossa jokainen vuorollaan kertoi, mistä on ollut itsessään tai omassa toiminnassaan lähiaikoina ylpeä. Kierroksen jälkeen Marja kehotti ryhmää pohtimaan, mitä positiivista kuuli kunkin tarinassa. Itse ylpeilin yksinkertaisella asialla: sillä, että olin saanut raahattua ruhoni jo monta kertaa lyhyen ajan sisällä kuntosalille ja siellä ihan oikeasti jopa kuntoillutkin. Tässä Pirkon kirjaama, muilta saamani palaute:

Positiivisen palautteen voima on ihmeellinen: vaikka työnohjauksen alkaessa väsytti, niin vajaan parin tunnin jälkeen olo olikin miellyttävän virkistynyt. Jollen niin kovin inhoaisi sanan "voimaantunut" teennäisyyttä, niin saattaisin jopa sellaiseksi olotilaa kuvailla. Aivan parhautta oli, että työnohjauksen jälkeen menimme parin opiskelijatoverin kanssa vielä syömään nepalilaisia herkkuja tarjoavaan Sauraha-ravintolaan. Ruoka oli taivaallista ja seura erinomaista. Lienee pakko käydä testaamassa paikka vielä toisenkin kerran ihan vain todetakseni, että oliko ruoka oikeasti niin hyvää kuin jälkikäteen muistelen.


Toinen työnohjausistunto ryhmälleni järjestettiin tammikuun lopulla, jälleen opintopäivän päätteeksi maanantaina. Tällä kertaa olin totisesti väsynyt lyhyiden ja kehnojen yöunien ja tiiviin (jos toki näemmä aina antoisan) opiskelun päälle. Minussa poloisessa väsymys ilmenee silmäpussien lisäksi pikkumaisena kiukutteluna, enkä ihan tyystin ollut päivän aikana onnistunut tätä kiukkuilua sisälläni pitämään - etenkään kun iPad ei suostunut käyttäytymään ollenkaan minun logiikkani mukaisesti ja oli vielä oikeakätinen. (Ihan oikeasti, muuten - maailma on niin perusteellisen täydellisesti oikeakätisille rakennettu, että sitä on varmasti oikeakätisten vaikea edes kuvitella!) Kahvia oli onneksi tarjolla reilusti ja mielialaa kohensi kyllä reippaasti myös Riitan upea ja herkullinen täytekakku!

Toisella kerralla työnohjauksessa pohdittiin omaa ammatillista kasvuamme ja asiantuntijuuden kehittymistä. Marja piirsi fläppitaululle ammatillisen erityisopetuksen asiantuntijuusjanan asteikolla 0-10 ja jokainen kävi merkitsemässä oman osaamisensa mukaisesti itsensä janalle. Merkitsin oman osaamiseni viitosen ja kuutosen välimaastoon ja yhä edelleenkin pidän merkintää perusteltuna. Minulla on toki jo useamman vuoden kokemus ammatillisen erityisopetuksen "sisäpiirissä" työskentelemisestä ja melko monipuolinen kokemus myös erilaisista ohjaustehtävistä, mutta toisaalta asiantuntijuuteni on vielä melko kapealle sektorille rajautunutta. Haluan ehdottomasti päästä tekemään opetusharjoittelua erityisoppilaitokseen ja jos mahdollista, myös valmentavaan koulutukseen. Uskon, että lyhytkin harjoittelujakso antaa ymmärrystä työn luonteesta erilaisissa toimintaympäristöissä.

Asiantuntijana kehittymisessä oma tavoitteeni ei ole janan mukaisesti ilmaistuna kymppi. Koen, että täydellisyyden tavoittelu on pikkuisen suuruudenhullua ja ennen kaikkea sen saavuttaminen olisi jopa pelottavaa. Toivon, ettei minusta tule koskaan omasta mielestäni valmista missään asiassa. Näen asian niin, että jos ihminen kokee olevansa täysin oppinut, hän ei hoksaa muutosta, kehitystä eikä tietenkään siis myöskään pysty reagoimaan muutoksiin ja kehittymään itse. Toki voi ajatella, että täyden kympin asiantuntija nimenomaan seuraa kehitystä ja on myös itse sitä myös etunenässä edistämässä, mutta tällöinkin asiantuntija olisi "täysi kymppi" toisten mielestä, mutta omasta mielestään ei, koska kokee edelleen tarvetta kehittyä ja kehittää erityisopetuksen kenttää.

Tavoittelen hyvää ja monipuolista asiantuntijuutta ammatillisen erityisopetuksen kentällä ja salaa toivon, että joskus hamassa tulevaisuudessa voin todeta, että "pyrkimys oli hyvään, mutta priimaa vain pukkasi tulemaan" eli että olisin työurallani onnistunut erityisopiskelijoiden tukemisessa niin hyvin, että voisin työtäni ja opiskelijoitani muistella tyytyväisesti myhäillen.

Työnohjauksen päätteeksi kristallisoimme omat tavoitteemme eräänlaisiksi opintojen johtotähdiksi. Oma tähteni näyttää tältä:

Toivottavasti tällä en nyt tullut spoilanneeksi työnohjausta niiltä, joilla tämä toinen sessio on vasta tuloillaan. Toisaalta - eipä tätä blogia kovin aktiivisesti taida kukaan seurailla (eikä varsinkaan päivittää, *huoks*), joten riski ei ole kovin suuri.

Muilta osin opinnot ovat vaiheessa, mutta ihan kohtuullisessa sellaisessa. Reilu viikko sitten palautin opiskelijan kohtaamisesta osaamisen osoittamisen tuutoreille sähköisesti ja sain siitä oikein mukavaa palautetta ja neljä osaamispistettä. Lisään esseetä etäisesti muistuttavan sepustukseni paikallensa, mutta video jää edelleen opiskelijan toiveen mukaisesti liittämättä mukaan. Jos jollain meidän opiskeluryhmästämme kutkuttaisi video nähdä, niin voi ottaa yhteyttä. Saatan tarvittaessa järjestää spesiaalinäytöksen! Myös inklusiiviset oppimisympäristöt -kirjallisuustehtävä on ainakin nimellisesti saatu alkuun eli olen ehdotellut AC-tapaamista M)erkkarit ryhmälle ja käynyt kirjastosta haalimassa aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Myös kehittämistehtävä on tekeillä ja ensimmäisen kirjoitusetapin dead line lähenee kovaa vauhtia, joten pitää ehkä ihan kohta aloittaa tekstin tuottaminen...

Pitänee nyt perinteitä kunnioittaen lisätä taas päivityksen loppuun kuva, jolla ei ole mitään tekemistä aiheen kanssa, mutta on sinänsä tärkeä, koska ihan selvästi antaa jo lupauksen keväästä!

Iltapäivän aurinkoa Pajakan niskalla 6.2.2015